Maarit 

Pohjakoulutukseltani olen sosionomi. Olen aloittanut urani mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa. Olen työskennellyt myös lastensuojelussa, turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kanssa. Tällä hetkellä työskentelen kriisi- ja väkivaltatyössä. Matkan varrella olen tehnyt monenlaisia työtehtäviä, mutta näistä on esihenkilö- ja johtamistehtäviä ollut melkein kaksikymmentä vuotta. Mieluisaa onkin olla työhyvinvoinnin ja työyhteisöjen kehittämisen äärellä. Vuosien aikana kertynyt kokemus on vahvistanut ajatustani siitä, että on sitä missä roolissa tahansa, kaikkein tärkeintä on kohtaaminen ja läsnäolo. Lyhytterapeuttina koen arvokkaaksi sen, että saan kulkea hetken asiakkaan elämän matkalla, rinnalla hänelle tärkeiden asioiden äärellä ja olla tukena uuden suunnan löytämisessä. Vapaa-ajalla viihdyn metsässä ja merellä, yksin tai perheen ja ystävien kanssa.